Pääministeri Benjamin Netanjahun sanotaan pitävän keskiviikkona illalla kokouksen, jossa keskustellaan Iranin hyökkäykseen ...
Poliisi hälytettiin yksityisasunnolle Kiuruveden taajamaan tiistai-iltana ennen kahdeksaa. Itä-Suomen poliisilaitoksen ...
Israelin asevoimat kertoo tappaneensa Hashem Safieddinen, jota on pidetty äärijärjestö Hizbollahin syyskuussa surmatun ...
Ilmavoimat kunnioittaa viimeisen sodassa palvelleen sotilaslentäjän muistoa ylilennolla keskiviikkona Helsingissä. Kapteeni ...
Ruotsissa 60-vuotias nainen on ammuttu kuoliaaksi Tukholman luoteisosassa Akallassa. Poliisi tutkii asiaa murhana. Poliisi ...
Pohjoismaiden neuvoston tämän vuoden elokuvapalkinnon sai norjalainen elokuva Sex, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Dag ...
Älä lannistu pettymyksistä kalat! Me Naisten päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle kullekin ...
Meteorologin mukaan talven myöhästymistä selittää kuluvan lokakuun aikana Suomeen lounaasta virrannut lauha ilma.
Kyselyn mukaan lukuisat suomalaiset uskovat taloudellisen epävarmuuden ylläpitävän olosuhteita syntyvyyden vähenemiseen.
Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kirjoittaa tiistaina julkaistussa kirjassaan Patriootti kattavasti elämästään.
Lehden mukaan kirjasta selviää myös erikoinen yksityiskohta kuningas Charlesin ruokavaliosta: kuningas syö lounaaksi ...
Israelin puolustusvoimien mukaan Hizbollah kätki 500 miljoonan dollarin arvosta käteisrahaa ja kultaa Beirutin eteläosassa ...